maanantai 30. marraskuuta 2009

Hau hau täältä Talmasta!

"Näin se arki alkaa kulkea pienen perheenjäsenen kanssa. :)

Matka perjantaina kotiin sujui hienosti. Aluksi itketti Porvoon motarille asti ja siitä kotiin matka sujuikin mamman sylissä nukkuen. Yhdet oksut tuli puolessavälissä matkaa, mutta muuten meni hienosti.

Häntä heilui jo sylissä, kun pikkuinen laskettiin lattialle tutkimaan uutta kotia. Hieman vinkeä maalin haju täällä vielä vallitsi remontin jäljiltä, mutta eipä tuo menoa haittaa! Ilta meni perheenjäseniin ja kotiin tutustuessa.

Ensimmäinen yökin sujui todella hienosti. Omassa pedissä oli viltissä Nelli-äidin hajua ja tuttu nallekin siellä jo pötkötteli. Sinne pieni käpertyi nukkumaan, kunhan oli ensin koittanut varastaa isännän housut. Niitä ei saanut mukaan, joten seuraavaksi oli kohteena emännän pyjamapöksyt. Ne saikin sitten pitää ja koko yön nukuttikin putkeen. Aamulla 6 aikaan lapset heräsivät ja Lady vaan siristeli pedistään silmiään, että "pitääkö täällä tosiaan nousta jo tähän aikaan???".

Kertaakaan ei ole vinkunut tai ulissut, paitsi silloin kun emäntä poistuu ovesta. Selvästi Lady on jo valinnut "omaihmisensä". Pisuja on tullut muutama matolle ja lattialle, mutta pääasiallisesti pyytää jo itse ulos kun on hätä. Oman kakkapaikankin neiti on jo valinnut (upeaa!), eipä tarvitse väistellä miinoja pitkin pihoja. Fiksu tyttö! :) Lasten ja kissojen kanssa sujuu ongelmitta, tulee luokse kutsuttaessa ja päästää irti maton kulmasta kun komentaa. Lady on hirmuisen hellyydenkipeä ja seurallinen, joka sopii tietysti meille paremmin kuin hyvin! :)

Tallin hajukin tuli viikonlopun aikana tutuksi, siellähän Lady tulee emännän kanssa viettämään paljon aikaa. Hevosia tyydyttiin katselemaan emännän sylistä aidan takaa.
Hienosti on siis alku sujunut ja varmasti sujuu tästä eteenpäinkin!

Lady lähettää Nelli-äidille, Lauralle ja pojille ja kaikille huoltohoukoille märkiä suukkoja! Meitä saa tulla tervehtimään koska vaan! (Koskee myös Nelliä ja sisaruksia). Mukana muutama kuva ensimmäiseltä viikonlopulta. Laitan taas kuulumisia ja kuvia!

Terkuin Lady, Eppu ja koko perhe"

Lady ja Mauno




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti